Ensivasteryhmä

Sairaskohtauksen tai tapahturman sattuessa Hailuodossa on melkoisen pitkä aika odottaa ambulanssia mantereen puolelta välimatkan ja lauttayhteyden vuoksi. Pitkiä vasteaikoja lyhennetään ensivasteyksikön avulla, joka Hailuodossa koostuu sekä palomiehistä että SPR:n ensivasteryhmästä. Yksikkö lähtee avuksi kiireellisiin tehtäviin ja on tukena myöhemmin paikalle saapuvalle ambulanssille.
 
SPR:n EVY-ryhmä koostuu vapaaehtoisista, tehtäviin koulutetuista ihmisistä, joista osa on terveysalalla ja osa jollain aivan muulla. Tällä hetkellä opiskelu- ja työkiireiden takia päivystäjien ryhmä on kriittisen pieni, ja tarvitsemme lisävoimia, jotta voimme jatkaa toimintaa. Ilman uusia vapaaehtoisia koko ensivasteyksikkö on lopetusuhan alla.  
 
Kokemuksella tai osaamisella ei ole merkitystä, koulutamme tehtäviin kyllä, ainoastaan kiinnostus on ratkaiseva tekijä. Tässä harrastus, joka on antoisa ja merkityksellinen. Ryhmähenkemme on hyvä ja järjestämme koulutuksia säännöllisesti. Uudet ryhmäläiset voivat kulkea mukana harjoittelijoina, kunnes koulutus on valmis ja toiminta on tullut tutuksi. Jos tunnet mielenkiintoa vähän erilaista harrastusta kohtaan, ota yhteyttä niin kerromme lisää. 
 

Yhteyshenkilöt Ossi Suomela, puh. 0400-379 778 ja Birgitta Ruonala, puh. 040-5282372.