Hallituksen kertomus toiminnasta 2020

Toimintasuunnitelman on koonnut osaston puheenjohtaja Oona Simolin.

1 Yleiskatsaus vuoden toimintaan

Kallio-Käpylän osasto toteutti vuonna 2020 Punaisen Ristin paikallista toimintaa sekä itsenäisesti alueellaan että laajemmin yhteistyössä muiden Helsingissä toimivien osastojen ja eri sidosryhmien kanssa. Toiminnassa noudatettiin kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen periaatteita ja voimassa olevia Suomen Punaisen Ristin toimintalinjauksia.

Toimintavuotta leimasi koronaepidemia, jonka vaikutukset ulottuivat kaikille Punaisen Ristin toiminnan osa-alueille. Maaliskuusta 2020 alkaen ryhmätoimintaa ei voitu järjestää, ja epidemian hallintaan liittyvät tehtävät muodostuivat osaston pääasialliseksi toiminnaksi toimintasuunnitelmasta poiketen.

Vuoden 2020 painopistealueiksi oli määritelty a) näkyvyyden lisääminen osaston koko toimialueella,  b) panostaminen vapaaehtoisten vastaanottoon ja rekrytointiin sekä c) senioritoiminnan kehittäminen. Painopistealueiden toteutumisen onnistumista määritteli koronaepidemia. Kolmesta painopistealueesta uusien vapaaehtoisten vastaanottoon panostettiin keväällä, jolloin Punaisen Ristin Oma-järjestelmän kautta ilmoittautui runsaasti uusia vapaaehtoisia ja vapaaehtoispolun koordinointiin perustettiin vapaaehtoisten koordinaatiotiimi, joka haastatteli koronatoimintaan ilmoittautuneet vapaaehtoiset. Toimintasuunnitelmassa mainittu Oma-järjestelmän tehokkaampi käyttö toteutui näin etenkin koronaan liittyvässä vapaaehtoistyössä. Osaston näkyvyyden lisäämistä ja senioritoiminnan kehittämistä ei pystytty toteuttamaan suunnitellusti.

Osaston toimialueet Helsingissä ovat Alppila, Arabia, Hermanni, Itä-Pasila, Kalasatama, Kallio, Koskela, Käpylä, Sörnäinen, Toukola, Vallila ja Vanhakaupunki. Yhteistyötä tehtiin viranomaisten sekä seuraavien toimijoiden kanssa: muut Helsingin alueen SPR:n osastot, Vailla vakinaista asuntoa ry, 

2 OSASTON ROOLI PUNAISEN RISTIN EDUSTAJANA PAIKKAKUNNALLA

 

2.1 Sääntömääräinen järjestötoiminta

Osaston sääntömääräiset kokoukset järjestettiin yleiskokouksissa 2017 ja 2020 hyväksyttyjen Suomen Punaisen Ristin toimintalinjausten sekä koronan ajaksi annettujen ohjeistusten mukaisesti. Osaston kevätkokous siirrettiin pandemian vuoksi ja järjestettiin samanaikaisesti osaston syyskokouksen kanssa 26.11.2020. Virallinen kokouspaikka oli osaston toimitila, mutta paikan päälle tulevia pyydettiin ilmoittamaan tulostaan etukäteen ja etäosallistumiseen kannustettiin. Kummassakin kokouksessa oli 14 osallistujaa, joista 13 oli äänivaltaisia osaston jäseniä. 

Osaston nimenkirjoittajia olivat puheenjohtaja Ville Tuominen, varapuheenjohtaja Sanna Pesonen ja rahastonhoitaja Maria Witting. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi muita hallituksen jäseniä olivat Anita Hartikka, Susanna Lehtovaara, Emilia Liberman, Sini Marttinen, Maria Mattson, Laura Musta, Marja Pakaste ja Tuija Soini. Hallituksen sihteerinä toimi Oona Simolin.

Osaston hallituksen kokouksia järjestettiin vuoden aikana seuraavasti: 11.1., 17.2, 2.3, 26.–30.3. (sähköpostikokous), 11.5. (etäkokous), 9.6. (etäkokous), 19.8. (etäkokous), 3.9. (etäkokous), 15.9. (etäkokous), 28.10. (etäkokous), 7.12. (etäkokous)

2.2 Jäsenhankinta ja jäsenten motivointi

Poikkeusolojen vuoksi aktiivista jäsenhankintaa ei voitu tehdä tavallisilla keinoilla tapahtumien ja ryhmätoiminnan yhteydessä. 31.12.2020 osastolla oli 1211 jäsentä (31.12.2019 1226 jäsentä, -1,2 %). Uusia jäseniä ei onnistuttu hankkimaan poikkeusolosuhteissa, mutta lasku on pienempi kuin Helsingin ja Uudenmaan piirin alueella keskimäärin. Koronavalmiuden tehtäviin onnistuttiin motivoimaan monia osaston jäseniä ja uusia vapaaehtoisia, sillä osa tehtävistä ei vaatinut aiempaa vapaaehtoistyön kokemusta. 

2.3 Perusperiaatteiden tunnetuksi tekeminen ja tiedotustoiminta

Viestintätiimi vastaa osaston toiminnan tunnetuksi tekemisestä ja auttaa alueella asuvia löytämään oma vapaaehtoisuuden muotonsa. Viestintätiimiin osallistui 15 vapaaehtoista, joista yksi oli uusi. 

Vuoden 2020 viestinnän painopisteiksi määriteltiin 1) digitaalisen viestinnän kehittäminen, 2) viestintätiimiläisten kouluttaminen, ja 3) sisäisen viestinnän edistäminen. Viestintätiimi ryhtyi edistämään kouluttautumista heti vuoden alusta alkaen ja tapasi alkuvuodesta 2020 kahdesti, mm. visuaaliseen viestintään liittyvän sisäisen koulutuksen parissa. Vuoden aikana oli tarkoitus järjestää lisää tiimin sisäisiä koulutuksia, mutta poikkeustilanteen vuoksi toiminta siirtyi etäyhteyksien päähän. 

Muutenkin hyvin itsenäisen vapaaehtoisuuden muodon järjestäminen etänä oli haasteellista. Poikkeustilanteen vuoksi vähentyneen muun osastotoiminnan vuoksi tiimin jäsenillä oli huomattavasti vähemmän tekemistä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Viestintävapaaehtoisista aktiivisimmat pysyivät parhaiten mukana ja etenkin sosiaalisen median kanaviin tuotettiin sisältöä aktiivisesti ympäri vuoden. Loppuvuodesta pidettiin etäyhteyksin tapaaminen, jossa keskusteltiin viestintätiimille ajankohtaisista asioista. 

Viestintäryhmän vastuuvapaaehtoinen oli Emilia Liberman. 

Viestintätiimin tavoitteeksi oli määritelty myös digitaalisen viestinnän kehittäminen ja Oma Punainen Risti -palvelun käytön tehostaminen. Tätä osa-alueesta vastasivat toimintavuoden aikana pääasiassa osaston jäsenmestari ja sihteeri. Omaa hyödynnettiin vuoden aikana korona-avussa ja valmiustoiminnassa.

2.4 Tapahtumat, kampanjat ja varainhankinta

Tapahtumat ja alueella näkyminen on ollut osaston toiminnassa yhä suuremmassa roolissa viime vuosina, mutta vuonna 2020 useat suunnitellut tapahtumat jouduttiin perumaan poikkeusoloista johtuen.

Toimintavuoden aikana ehdittiin järjestämään Ystävänpäivän korttitalkoot. Ystävänpäivätervehdyksiä tehtiin Kallion kirjastossa lauantaina 8.2. Osasto vei kirjastoon tarvikkeet ja vapaaehtoiset innostivat kirjaston asiakkaita osallistumaan korttitalkoisiin. Kallion kirjasto tarjosi kupolisalin toiminnan käyttöön ja tiedotti omilla kanavillaan tilaisuudesta. Kortit toimitettiin kukkatervehdysten kera vapaaehtoisten voimin Koskelan seniorikeskuksen kuntoutujille, Käpyrinteen kerhon vanhuksille, Mainiokoti Hermannin asukkaille sekä joillekin ystävää odottaville osaston alueella asuville vanhuksille 14.2. Kukat saatiin lahjoituksena HUP:in kautta. Tapahtuman vastuuvapaaehtoisia olivat Marja Pakaste ja Maija Orava.

Nälkäpäivä-keräys järjestettiin 24.–26.9.2020. Keräykseen osallistui kolmen päivän aikana noin 37 henkilöä. Keräyksen tuotto oli 3322,51 e (v. 2019 7514,16 e, v. 2018 7520,65 e.). Vallitsevan koronatilanteen vuoksi keräyksen painopiste oli verkkokeräämisessä, mikä heijastui myös tulokseen. Toisaalta Nälkäpäivä-keräysten tulokset ovat pienentyneet useana vuonna peräkkäin vuoden 2015 ennätystuottojen jälkeen.  Hakaniemeen pystytettiin yksi keräyspiste ja Business College Pasilassa osallistui osaston keräykseen. 
 

2.5 Kotimaan avun kanavoinnin ja toteutuksen suunnitelma hätätilanteessa

2.5.1 Valmiustoiminta

Osaston valmiusryhmän jäseniä toimi erilaisissa koronaan liittyvissä viranomaispyyntönä tulleissa tehtävissä aktiivisesti maaliskuusta eteenpäin. Jäseniä valmiusryhmässä oli 33, joista 10 kuului myös osaston hallitukseen. Naisia on toiminnassa mukana 24 ja miehiä 9.  Ryhmään tuli kevään aikana 9 uutta jäsentä. Yhteyttä pidettiin ja tehtävistä tiedotettiin lähinnä OMA-järjestelmän kautta tai sähköpostiviesteillä, jotta turhilta altistumisriskeiltä vältyttiin. Kevään suurin koronaan liittyvä tehtävä oli hankkia ja toimittaa asunnottomille välittömästi käyttöön hätäapuruokaa, kun valmiuslain voimaantulo sulki melkein kaikki vähävaraisille suunnatut ruokailupaikat, lämmittelypaikat ja kirjastot. Yhteensä näitä annoksia toimitettiin 1600, jotka VVA ry yhteistyökumppanina ystävällisesti toimitti jakoon tarvitseville omia verkostojaan pitkin. Myös moni hotelli ja ravintola sulkeutuessaan antoi tuoretavaraa Punaisen Ristin kautta jaettavaksi näille kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville henkilöille. Lisäksi osaston vapaaehtoiset avustivat Itä-Helsingin osastoa heille tilatun EU:n ruoka-avun jakelussa.

Valmiussuunnitelmaa päivitettiin vuoden aikana vaihtuvan epidemiatilanteen mukaisesti ja valmiustoimintaa toteutettiin kulloinkin voimassaolevan suunnitelman mukaisesti. Valmiustoimintaan onnistuttiin saamaan tavoitteiden mukaisesti uusia vapaaehtoisia koronaan liittyvään toimintaan (9 henkeä). Poikkeusolojen vuoksi alkuperäistä suunnitelmaa henkiseen tukeen liittyvän valmiustoiminnan vahvistamisesta ei toteutettu. 

Ryhmän vastuuohjaaja oli Tuija Soini.

2.5.2 Ensihuoltotoiminta

Kallio-Käpylän osaston jäsenistä viisi toimii HEHY:ssä eli Helsingin Ensihuoltoyksikössä.

Ensihuoltoyksikön toiminta-ajatus on ihmisten henkinen ja aineellinen auttaminen onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa viranomaisten apuna osana Vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa). Osasto jatkoi välittömän aineellisen avun antamista osana Ensihuoltoyksikön toimintaa.

2.5.2 Osastojen yhteinen tilannekeskus

Helsingin osastojen yhteinen tilannekeskus perustettiin huhtikuussa 2020 useisiin eri osastoihin kuuluvien aktiivien toimesta. Tilannekeskuksen rooli oli avustaa viranomaisia ja olemassa olevia valmiustoimintoja epidemiatilanteessa. Loppukeväällä 2020 tilannekeskus sai hoitaakseen riskiryhmiin kuuluvien apteekkiavun ja alkoi kouluttaa sopivia vapaaehtoisia lääketilausten välittämiseen 1–3 kertaa viikossa. Projekti jatkui kesäkuun 2020 loppuun asti. Tilannekeskuksessa toimi kevään aikana eri tehtävissä useita Kallio-Käpylän osaston vapaaehtoisia, 1-5 henkilöä päivän ohjelmasta riippuen. 

 

3 VAPAAEHTOISPALVELUT

3.1 ENSIAPU- JA TERVEYSPALVELUTOIMINTA

3.1.1 Ensiapuryhmän kokoontuminen

Ensiapuryhmä kokoontui parittomien viikkojen tiistai-iltoina klo 18.00–20.00 osaston toimitilalla maaliskuuhun saakka. Tämän jälkeen oli mahdollista osallistua etäryhmäiltoihin. Muutamia lähiharjoitusiltoja järjestettiin syksyllä ulkona hyvin suojauksin ja voimassa olevia suosituksia noudattaen. Kokoontumisia oli lähiryhmäillan muodossa yhteensä 8, joista keväällä 5 ja syksyllä 3. Muut 10 järjestettiin etänä tai ne olivat kotitehtävämuotoisia nykyviestintävälineitä käyttäen.

Ryhmässä oli jäseniä yhteensä 70, joista naisia 56 ja miehiä 14. Aktiivisesti osallistui aiempaa useampi ryhmäläinen: keskiarvo ryhmäiltaa kohden oli laskennallisesti 14 henkilöä toimitilalla. Etäkokoontumisissa sekä webinaarityyppisissä luentoilloissa henkilömäärä on vaihdellut 4–12 henkilön välillä aiheesta riippuen. Lisäksi muutama henkilö kävi ryhmässä tutustumassa tai toisesta ryhmästä vierailemassa. Aktiivisia, neljä kertaa tai sitä enemmän osallistuneita jäseniä, oli 15. Ryhmään tuli 26 uutta jäsentä vuoden aikana. Ryhmän jäsenistä 20 oli terveydenhuollon ammattilaisia tai alan opiskelijoita. Ryhmäläisten lukumäärä kasvoi, mikä oli erittäin ilahduttavaa. Ryhmässä oli jonkin verran vaihtuvuutta kuluneen vuoden aikana mm. muuttuvien elämäntilanteiden vuoksi, mutta myös korona vaikutti rajaamalla pois osan aktiivisista ryhmäläisistä riskiryhmään kuuluvina.

Ryhmäläisten aktivointia tehostettiin korona-aikana etätehtävillä, kun kasvokkain harjoittelu ei ollut mahdollista. Ensiapuryhmässä toimi aktiivisesti kolme kouluttajaa, kaksi ETK:ta ja yksi HEK. Nämä samat kouluttajat toimivat myös järjestön ensivastekouluttajina sekä piiri- että valtakunnallisella tasolla. Aiempien vuosien tapaan ryhmän välineistön kunnostamista, läpikäymistä ja ajantasaistamista jatkettiin. Oman osaston hallinnoimien ensiapupäivystyskeikkojen lisäksi päivystettiin aktiivisesti myös piirin päivystyksissä.

Toimintasuunnitelmaan kirjattuja valtakunnalliselle ensiapuleirille osallistumista sekä vapaaehtoisten virkistysiltoja ei voitu toteuttaa koronatilanteesta johtuen. 

3.1.2 Ensiapukoulutus

Osastolla on kolme kouluttajaa, joista kaksi ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (ETK) ja yksi hätäensiavun kouluttaja (HEK). 

Osaston ensiapukoulutus tarkoittaa osaston omien ensiapukouluttajien (ETK, HEK) pitämiä ensiapukursseja, jotka noudattavat sisällöltään Punaisen Ristin laatimia ja rekisteröimiä kurssikokonaisuuksia. Nämä kurssit ovat pääsääntöisesti yleisökursseja. Osastossa järjestetään tarpeen mukaan kursseja myös pelkästään oman osaston tarpeisiin ja esimerkiksi ensiapuryhmän toimintaan liittyen. Kuluneena vuonna näitä EA 1- tai EA 2 -ensiapukursseja ei koronapandemian vuoksi järjestetty. 

Auttajakursseja järjestettiin yksi lähikoulutuksena helmikuussa ennen valmiuslain voimaantuloa ja toinen etäyhteyksillä joulukuussa. Nämä koulutukset toteutettiin selkokielisenä. Yhteistyökumppanina oli Helsingin kaupungin Women to work -projektin ryhmät. Kurssilaisia oli yhteensä 24.

3.1.3 Ensiapupäivystykset

Vuonna 2020 päivystykset hiipuivat sekä piirin että osaston alueella tapahtumatoiminnan hiljetessä. Ryhmässä vuoden 2020 aikana toimi yhteensä 22 päivystäjää, joista suurin osa päivysti vuoden aikana sekä Kallio-Käpylän osaston toiminta-alueen omissa päivystyksissä että piirin päivystystilaisuuksissa. Uusia päivystäjiä valmistui ensiapupäivystäjän peruskurssilta kolme ja vanhoja jäi muutama pois toiminnasta. Omia päivystystilauksia tehtiin kaksi kappaletta. Yhteistyökumppaneina olivat Helsingin kaupungin Stadin ammattiopisto ja Kalatalouden keskusliitto.

3.1.3 Ensiapuryhmän toiminta ja tapahtumat

Ensiapuryhmän vapaaehtoiset ovat hoitaneet muun ryhmätoiminnan ja piirin päivystysten ohella osaston omat päivystykset ja muut osallistumiset, esimerkiksi Punaisen Ristin valmiustoiminta. Ryhmän ydintoiminnasta vastasi vuoden 2020 aikana pääsääntöisesti pieni vastuuhenkilöiden ryhmä, joka koostui ryhmänjohtajasta, vararyhmänjohtajasta, kouluttajista sekä päivystysyhdyshenkilöstä. Ryhmän omat kouluttajat vastasivat alkuvuoden ryhmäiltojen lähikoulutuksista.

Maaliskuusta eteenpäin etäkoulutuksissa tehtiin osastojen välistä yhteistyötä yli kuntarajojen. Yhteisvastuullisuus ryhmätoiminnassa säilyi hienosti myös vuonna 2020 koronan tuomista alati muuttuvista suosituksista ja rajoituksista huolimatta. Ensiapuvälineiden ja -tarvikkeiden inventointi, päivitys ja järjestäminen sekä uusien päivystysvälineiden hankintasuunnitelman tekeminen jatkuivat edelleen. Muutaman Helsingin alueen sopimuspalokunnan kanssa on suunniteltu yhteisiä koulutuksia ja harjoituksia toteutettavaksi, kun koronatilanne helpottaa. 

3.1.4 Ensiapuryhmän talous

Ryhmän taloustilanne säilyi kohtalaisena myös vuonna 2020. Taloustilanne on aiempien vuosien ajan ollut hyvä, kiitos erittäin aktiivisten ensiapupäivystäjiemme. Koronapandemia on vaikuttanut voimakkaasti vähentäen päivystystilaisuuksia. Taloudellisia resursseja käytettiin erittäin säästeliäästi ja vuoden aikana tehtiin maltillisesti hankintoja. Vuoden aikana tehtiin vain muutamia pieniä välttämättömiä hankintoja ja kunnostettiin ensiapuvälineistöä. Ensiapuryhmän vuoden 2020 tulos oli heikko ja toimintaa rahoitettiin niukoilla päivystystuloilla. Helsingin kaupungin jakamaa vustusta Helsingin ensiapuryhmille valmiustoiminnan vahvistamiseen saatiin 400 e. Ryhmällä ei ole varsinaista aktiivista hälytystoimintaa, joten raha on käytetty ryhmäläisten kouluttamiseen, kuten ensiapupäivystäjäkurssiin ja pieniin tarvikehankintoihin.

Ensiapuryhmän vastuuohjaajana toimi Tuija Soini. 

3.2 SOSIAALIPALVELUTOIMINTA

Sosiaalipalvelutoiminnan tarkoituksena on ehkäistä huono-osaisuutta ja yksinäisyyttä ja tarjota apua, tukea ja kontakteja selviytymiseen eri elämäntilanteissa sekä lievittää ihmisten eristyneisyyttä. Kallio-Käpylän osaston sosiaalipalvelutoiminnan muotoja ovat senioritoiminta, vankilavierailutoiminta, ystävätoiminta ja ensikotitoiminta. Nämä kohtaamiseen perustuvat toimintamuodot kärsivät erityisesti koronatilanteesta ja sen aiheuttamista ryhmätoiminnan rajoituksista. 

Joulun alla osasto tilasi Helsingin ja Uudenmaan piiristä 100 Hyvä joulumieli -lahjakorttia ja jakoi ne yhteistyössä Helsingin sosiaaliviraston kautta yhteistyössä alueen vähävaraisille lapsiperheille.

3.2.1 Senioritoiminta

Koronaepidemia rajoitti erityisesti ikäihmisten kanssa ja heihin kohdistuvaa vapaaehtoistyötä maaliskuun puolesta välistä alkaen vuoden loppuun asti. Osaston seniorien lähikontaktissa tapahtuvat ryhmätoiminnot keskeytyivät maaliskuussa kokonaan. Ryhmän vetäjät ovat joissakin ryhmissä pitäneet etäyhteyksiä, jotka ovat mahdollisesti korvanneet pieneltä osin kaivattuja ja tarpeellisia lähiyhteyksiä.

3.2.2 Kaikkea elämästä

Parillisten viikkojen keskiviikkoina kokoontunut Kaikkea elämästä -kerho oli sisällöltään yhdessäoloa ja keskustelua ajankohtaisista ja mieluisista teemoista, sekä tietokilpailuja ja sanaleikkejä. Kerholla oli yksi päävastuullinen vetäjä ja varavetäjä. Aktiivisia osallistujia oli 4-10 henkilöä, joiden joukossa oli 3 miestä. Tapaamiskertoja ehdittiin järjestää 4.

Lähikontaktissa järjestettyjen tapaamisten loputtua vetäjät perustivat ns. soittoringin. Mukaan soittajiin liittyi myös uusi aktiivinen vapaaehtoinen. Soittoringin tarkoituksena oli vapaaehtoiskolmikon omien aikataulujen mukaan soitella kerholaisille ja kysyä kuulumisia sekä samalla saada jonkinlainen käsitys heidän voinnistaan. Tämä toiminta saikin hyvän vastaanoton. Kerholaiset ilmoittivat SPR:n olevan lähestulkoon ainoa taho, joka oli kiinnostunut heidän kuulumisistaan.

Vastuuohjaajana toimi Christine Slioor ja varaohjaajana Maija Orava.

3.2.3 Seniorikahvila

Seniorikahvila, joka kokoontui joka toinen viikko, tarjosi senioreille keskustelua heitä

kiinnostavista aiheista, tietokilpailuja ja sanavisoja perinteiseen tapaan. Ryhmäkokoontumisia ehti keväällä järjestyä 6 kertaa. Ryhmällä on yksi vastuuvetäjä ja lisäksi 2 apuvetäjää. Kerralla ryhmässä oli keskimäärin 7 osallistujaa.

Vastuuvetäjänä toimi Elisa Marjava.

3.2.4 Käpyrinteen palvelutalon ryhmä

Käpyrinteen vanhusten kerho on toiminut jo 12 vuotta ja on vakiintunut osa osaston ja

Käpyrinteen palvelutalon yhteistoimintaa. Kokoontuminen tapahtuu palvelutalossa ja kerhossa käy 8–18 (joista neljä miestä) palvelutalon asukasta ja yksi vetäjä osastostamme.

Kerhoilloissa jutellaan ajankohtaisista asioista. Myös musiikki, tietokilpailut, sanaleikit, nimi-

ja syntymäpäivien ja juhlapäivien vietto ovat ohjelmassa. Kokoontumisia vuonna 2020 ehti olla vain 3 so. kerran kuukaudessa, mutta kortteja on lähetetty ja jouluyllätyksenä valokuvia edellisestä pikkujoulun vietosta.

Vastuuohjaajana toimi Hellevi Turunen.

3.2.5 Ystävärinkitoiminta

Ystävärinkitoiminta joutui koronaepidemian vuoksi tauolle maaliskuun alkupuoliskolla kuten kaikki muukin seniorien kanssa tehtävä työ. Toiminnassa noudatettiin THL:n ja STM:n sekä SPR:n ohjeistuksia. Myös hoivakodit rajoittivat vierailijoiden käyntejä ikäihmisten luona.

Ystävärinkiin osallistuvat vapaaehtoiset ovat eri ikäisiä, mutta kohderyhmä on hoivakotien ikäihmiset. Kaksi ystävärinkiä eli vapaaehtoisryhmää vieraili alkuvuodesta 2020, toinen Koskelan seniorikeskuksessa ja toinen Mainiokoti Hermannissa. Koskelan ystäväringin vapaaehtoiset, yht. 7, toimivat ulkoilukavereina eli auttoivat vanhuksia ulkoilussa joka toinen perjantai klo 10.00 alkaen. Mukana oli myös Stadin ammattiopiston maahanmuuttajille tarkoitettu Kotipolku-koulutusryhmä, yht. 6 opiskelijaa opettajansa johdolla. Vapaaehtoisten määrä käynneillä on vaihdellut 3–10 henkilön välillä. Koskelan ystävärinkiläiset kokevat auttamistyöstään olevan iloa seniorikeskuksen kuntoutettaville ja samoin heille itselleen. He kokoontuivat yhteensä 6 kertaa, pari kertaa vierailun jälkeen kahvilaan jakamaan kokemuksiaan. Mainiokoti Hermannissa ystävärinki ehti käydä tammikuussa ja helmikuussa yhteernsä vain kaksi kertaa kuukauden 3. sunnuntaina ulkoiluttamassa hoivakodin asukkaita. Mainiokoti Hermannin ystäväringissä oli 3-4 vapaaehtoista.

Vastuuohjaajana Koskelan seniorikeskuksessa toimi Marja Pakaste ja vastuuohjaajana Mainiokoti Hermannissa toimi Päivi Suhonen.

3.2.6 Täyttä elämää -ryhmä

Osaston Täyttä elämää eläkkeellä -verkosto on tarkoitettu eläköitymisvaiheessa ja eläkkeellä oleville henkilöille. Verkoston kulttuuripainotteinen ohjelma tarjoaa kulttuurivirikkeitä ja yhdessäoloa edistääkseen ikäihmisten hyvinvointia. Verkoston kokoontumisia oli vuoden alussa vain kaksi kertaa, kevään ohjelman suunnittelukokous ja kulttuurikierros Arabiassa. Osallistujia oli keskimäärin seitsemän henkilöä.

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksen tavoitteena on tukea eläkkeelle jääviä siirtymävaiheessa antamalla virikkeitä hyvinvointia ylläpitävään aktiiviseen vapaaehtoistoimintaan.

Osaston ja HUP:n yhdessä suunnittelema eläkevalmennuskurssi ei toteutunut koronaepidemian vuoksi. Osastomme eläkevalmentaja Anita Hartikka toteutti kuitenkin yhden eläkevalmennuksen verkkokurssina Espoon Omnian (so. Espoon työväenopisto) kanssa.

Täyttä elämää -verkoston vastuuhenkilönä toimi Hannele Pyymäki ja eläkevalmennuksen osalta Anita Hartikka ja Marja Pakaste.

3.2.7 Lukupiiri

Lukupiirillä oli kahdeksan kokoontumiskertaa, joista kolme oli toimitilalla ja viisi etäyhteyksin (apuna Google Meet ja sähköpostiketju). Osallistujia kokoontumiskerroilla oli keskimäärin kahdeksan. Ryhmän kokonaisvahvuus on yhdeksän henkeä.

Vastuuohjaajana toimi Tarja Halla.

3.2.8 Vankilavierailutoiminta

Kallio-Käpylän osasto koordinoi vankilavierailijatoimintaa pääkaupunkiseudulla. Vierailut Helsingin vankilassa toteutetaan ryhmätapaamisina muun muassa Lyhytaikaisvankien osastolla ja Toiminta ja tuki -osastolla. Normaalitilanteessa kokoontumisia on noin neljä kertaa kuukaudessa. Koronatilanteen vuoksi toiminta jäi tauolle maaliskuun puolesta välistä lähtien. Myös vankilan kanssa järjestettävät kuukausikokoukset jäivät tauolle.

Vastuuohjaajana toimi Maria Mattsson.

3.2.9 Ystävätoiminta

Osaston ystävätoiminta jakautuu ryhmämuotoiseen ja kahdenväliseen ystävätoimintaan. Ryhmämuotoisen ystävätoiminnan toiminnasta on kerrottu edellä kohdassa 3.2.5.

Vuonna 2020 osastossa ehdittiin järjestää 7.1. ystävätoiminnan kurssi lähiopetuksena. Siihen osallistui 18 kurssilaista.

Kahdenkeskisessä ystävätoiminnassa tehostettiin osastosta suoraan ystävävapaaehtoisille kohdistettua viestintää sähköpostitse. Ystävävapaaehtoisia rohkaistiin olemaan yhteydessä mahdollisissa haastavissa tilanteissa osaston ystävätoiminnan tiimiin, jonka muodostivat Susanna, Marja ja Anita. Ystävävapaaehtoisten yhteystiedot saatiin Helsingin ystävävälityksestä ja heitä kontaktoitiin vuoden aikana tasaisin väliajoin. Ystävävapaaehtoisia rohkaistiin olemaan yhteydessä ystäväasiakkaisiin puhelimitse koronarajoitusten aikana ja heille tarjottiin ajankohtaista tietoa koronatilanteesta. Lisäksi heille tarjottiin mahdollisuutta ottaa käyttöön uusia piirin ideoimia ystävätoiminnan muotoja, kuten puhelinpiiri-toimintaa. Ystävävapaaehtoiset eivät vuoden 2020 aikana olleet aktiivisesti yhteydessä ystävätoiminnan tiimiin.

3.2.10 Ensikotitoiminta

Ensikotitoiminnassa vapaaehtoiset vierailevat Helsingin ensikodeissa tarjoten tuoreille vanhemmille mahdollisuuden omaan aikaan. Hoitoiltoja on järjestetty kahdessa yksikössä, Oulunkylän ja Vallilan ensikodissa, kerran viikossa. Vuonna 2020 toiminta aloitettiin normaalisti, mutta se jouduttiin keskeyttämään koronatilanteen vuoksi. 

 

3.3 KOULUYHTEISTYÖ

3.3.1 Valma-koulutus

Vapaaehtoisemme (yhteensä viisi henkeä) auttoivat Stadin ammattiopistossa maahanmuuttajille tarkoitetussa Valma-opetuksessa (so. ammatilliseen koulutukseen valmentava opetus). Valma-ryhmässä opiskelijat olivat aikuisia. Kaksi ohjaajaa auttoi nuorten maahanmuuttajien opetusryhmässä. Avustaminen tapahtui oppitunneilla opettajajohtoisesti. Valma-opetuksessa avustaminen kohdistui suomen kielen puhumisen ja kirjoittamisen harjoituksiin, CV:n tekoon, yhteishaun harjoitteluun, työharjoittelun raportointiin ja matematiikan opetukseen. Nuorille opetettiin lähinnä kielen perustaitoja. Avustamista tapahtui yhtenä päivänä viikossa kaksoistunnin ajan. Opettajien toiveesta tällöin toimittiin yhtä aikaa isossa ryhmässä, jossa oli useimmiten kaksi opettajaa.

 

Yhteistyö oppilaitoksen kanssa sujui erittäin rakentavasti ja ohjaajat saattoivat tuntea työnsä merkitykselliseksi ja motivoivaksi. Kuten muissakin toimintamuodoissa, toiminta loppui maaliskuun alkupuolella koronatilanteesta johtuen. Opetus jatkui oppilaitoksessa tämän jälkeen ilman vapaaehtoisapua ja osittain etäopetuksena.

Vastuuohjaajana toimi Marja Pakaste.

3.3.2 LäksyHelppi

LäksyHelppi-toimintaa jatkettiin entiseen malliin Käpylän peruskoulun ala-asteella vuoden 2020 alkupuolelle asti. Kerho järjestettiin kerran viikossa noin 1 ½ tunnin ajan. Lasten määrä oli valitettavan pieni, sillä kerhossa oli kerrallaan 2-4 lasta.

Myös yläkoulun oppilaiden melko vilkas osallistuminen ohjaajan tehtävään sammui kevään aikana. Vapaaehtoisia oli kirjautunut mukaan ohjaajaksi 7 henkeä, mutta toiminnassa olevien määrä oli huomattavan pieni ja kerhonohjaajaksi ilmoittautuneiden vapaaehtoisten määrä tipahti muutaman kerran yhteen ilmoittautuneeseen ohjaajaan, jolloin kerhoa ei voitu järjestää.

Vastuuohjaajana toimi Marja Pakaste.

3.4 MONIKULTTUURISUUSTOIMINTA

3.4.1 Dream Team

Dream Team on monikielinen ja -kulttuurinen ryhmä, joka toivottaa perinteisesti kohderyhmiin mielletyt henkilöt mukaan vapaaehtoisina. Vuoden 2020 alussa Punavuori Dream Team aloitti toiminnan suunnittelemalla tulevaa vuotta. Tarkoituksena oli jatkaa pop-up-luonteista toimintaa, osallistua ystäväringin toimintaan, Asunnottomien yöhön, Nälkäpäivä-keräykseen sekä Nuorten kohtaamiskahvilan pyörittämiseen. Koronatilanteen vuoksi toiminta keskeytettiin ja ryhmän vapaaehtoisia kannustettiin osallistumaan osaston ja piirin organisoimiin valmiustehtäviin. Ryhmä osallistui Kallio-Käpylän osaston antamaan tukeen Itä-Helsingin osastolle EU:n ruokajakelua koskien 28.5.2020. 

Vastuuohjaajina toimivat Sini Marttinen ja Nasibeh Hedayati. 

3.4.2 Luetaan yhdessä – suomen kielen ryhmä

Suomen kielen opiskeluun keskittyvä ryhmä kokoontui Pasilan Asukastalolla keskiviikkoisin klo 10.00–12.00 Kalliola setlementin tiloissa. Ryhmä kokoontui tiloissa veloituksetta. Opetus on opiskelijoille ilmaista ja opetus tapahtuu vapaaehtoistyönä. Opettajina toimi kuusi vapaaehtoista. Opetuksessa käytetään opetushallituksen hyväksymiä oppikirjoja, jotka  on saatu Luetaan yhdessä -verkostolta veloituksetta. Sen lisäksi ryhmän käytössä  on   SPR  Kallio-Käpylän osaston hankkimia oppikirjoja 23 kappaletta.

Vuoden 2020 opetus alkoi 15.1.2020. Koronan vuoksi opetus jouduttiin lopettamaan 11.3.2020. 15.1.2020–11.3.2020 välisenä aikana oli kirjoilla 58 opiskelijaa. Opetusta oli 9 kertaa, yhteensä 18 tuntia. Opiskelijat oli jaettu haastattelun  perusteella  eri  tasoryhmiin, joita  opetettiin eri huoneissa. Kullakin tasoryhmällä on oma opettajansa. Eniten on ollut  opiskelijoita Somaliasta, Kuubasta, Irakista, Afganistanista ja Venäjältä. Muutamia on ollut Keniasta, Syyriasta, Senegalista ja Virosta.

Opettajat kävivät LY-verkoston kautta etäopetuskurssin sekä osallistuivat Kalliolan setlementin etätapahtumaan. Koska  vain  hyvin  harvalle opiskelijoista etäopetus oli sopiva  opetusmuoto eikä lähiopetusta voitu maaliskuusta alkaen toteuttaa, ryhmä jäi opetustauolle. Syksyllä 2020 opettajat pitivät turvajärjestelyitä noudattaen yhteispalaverin, jossa ideoitiin vuoden 2021 opetusta.

3.4.2 Hakemushelppi - Application Help

Hakemushelpin toimintavuosi käynnistyi vapaaehtoisten tapaamisella vuoden alussa, jolloin Hakemushelppi sai käyttöönsä myös kaksipuolisia esitteitä jaettavaksi. Tarkoitus oli kokoontua Setlementtitalolla joka toinen torstai ja auttaa erityisesti turvapaikanhakijoita hakemaan työtä.

Tapaamisia ehdittiin järjestää tammi-helmikuussa kolme, jonka jälkeen toimintaa yritettiin siirtää sähköiseen muotoon. Hakemushelppiin otettiin yhteyttä sähköisesti noin kymmenkunta kertaa ja vapaaehtoisia myös päivysti online-tapaamisissa muutamia kertoja, mutta näistä vain noin puolet kerroista johtivat yhteydenottoon. Punavuoren vastaanottokeskus on välittänyt viestiä Hakemushelpin olemassaolosta, mutta sähköiset tapaamiset eivät herättäneet kiinnostusta kohderyhmässä.

4 TALOUS

2020 tilikauden tulos: -2.249,02 € (2019: + 3.697,21 €)

2020 kokonaistuotot: 21.853,65 € (2019: 33.219,44 €)

2020 kokonaiskulut: 24.102,67 € (2019: 29.522,23 €)