Piirien nuorisotoimikunnat

Jani Rutanen, 2014
Fotograf: Jani Rutanen, 2014

Piirin nuorisotoimikunta on Suomen Punaisen Ristin nuorten luottamuselin, jolle piirin hallitus on siirtänyt nuorisotyöhön ja -toimintaan liittyvää toimivaltaa piirissä (piirien johtosäännön 14 §:n mukaisesti). Piirin nuorisotoimikunnan toiminta-ajatuksena on kehittää nuorisotoimintaa ja tukea osastoja, vaikuttaa järjestössä ja yhteiskunnassa, tehdä yhteistyötä järjestön sisällä ja ulkopuolella sekä viestiä tehokkaasti.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nimellisesti Suomen Punaisessa Ristissä on nuorisovaliokuntia, toimikuntia tai kehittämisryhmiä. Monella on aika lailla samanlaiset tehtävät mutta nimike on eri. Käytämme valtakunnallisesti nimikettä nuorisotoimikuntaa.

Piirin nuorisotoimikunta:

Kehittää nuorisotoimintaa ja tukee osastoja

  • Kehittää tavoitteellisesti nuorisotoimintaa.
  • Seuraa alueen nuorten hyvinvointia ja suuntaa piirin alueella toimintaa tarpeiden mukaisesti.
  • Tukee osastojen toimintaa ja vaikuttaa osastojen asenneilmapiiriin kannustamalla nuorten mukaan ottamiseen.
  • Tukee nuoria osastojen hallituksen jäseniä sekä nuorisotoiminnan ja kouluyhteistyön yhteyshenkilöitä.
  • Arvioi säännöllisesti omaa työskentelyään ja kehitystarpeitaan.
  • Seuraa tavoitteiden toteutumista ja raportoi toiminnastaan piirihallitukselle.

Vaikuttaa

  • Edustaa alueellaan Punaista Ristiä ja järjestön nuorisotoimintaa sekä lisää nuorisotoiminnan näkyvyyttä ja tunnettuutta.
  • Osallistuu itse ja kannustaa nuoria osallistumaan piirin vuosikokoukseen, osastojen kokouksiin, nuorten vuosikokoukseen ja yleiskokoukseen.
  • Pyrkii vaikuttamaan piirin hallituksessa tehtäviin päätöksiin, jotka koskevat lasten ja nuorten toimintaa järjestössä.
  • Järjestää piirin nuorten foorumin.

Tekee yhteistyötä

  • Tekee aktiivista yhteistyötä muiden piirien nuorisotoimikuntien kanssa sekä piirin muiden toimi- ja valiokuntien kanssa.
  • Toimii aktiivisessa vuorovaikutuksessa valtakunnallisen nuorisotoimikunnan kanssa.
  • Puhuu nuorten puolesta yhdessä osastojen ja muiden alueen järjestöjen kanssa.

Alta löytyy OHJEISTUS nuorisotoimikuntatyöskentelyyn.