Kaksi ihmistä kypärissä ja Punaisen Ristin liiveissä pitelee putkea

Valmiustoiminta Lapin piirissä

Kuva: Mirva Helenius / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin valmiuden perusta on osaavissa toimijoissa ja kattavassa osastoverkostossa, joiden toiminta ja työnjako määritetään paikallisissa, alueellisissa ja valtakunnallisissa valmiussuunnitelmissa. Paikallinen valmius syntyy paitsi osaston valmiutena myös alueellisesti piirien ja osastojen välisenä yhteistyönä.

Toimivat hälytysryhmät (kuten ensiavun, ensihuollon ja henkisen tuen ryhmät) ovat keskeinen osa valmiuttamme myös Lapissa. Niiden koulutetut vapaaehtoiset ovat valmiita auttamaan ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

Teemme vahvaa yhteistyötä valmiuden ja varautumisen verkostoissa. Ja kehitämme viranomais- ja sidosryhmien kanssa uusia toimintamalleja auttamistoimintaan yhteisillä koulutuksilla ja harjoituksilla.

Seuraamme yhdessä myös toimintaympäristömme muutoksia ja riskejä.

Mikä on Vapepa?

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on yli 50 järjestön tai muun yhteistyötahon verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa.

Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa. Auttajamme toimivat maalla, vesialueilla ja ilmassa. Vapepa-verkoston toiminta on:

  • Vapaaehtoista
  • Viranomaista tukevaa
  • Pyyteetöntä
  • Organisoitua
  • Koulutettua kansalaistoimintaa

Vapepa-järjestöt toimivat yhdessä, jotta jokaisen järjestön osaaminen pystytään hälytystilanteessa hyödyntämään hädässä olevan ihmisen auttamiseksi. Hälytystilanteessa vapepalaiset johtavat omaa toimintaansa.

Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta. Suomen Meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista meripelastustoimintaa ja Suomen Lentopelastusseura vapaaehtoista lentopelastustoimintaa.

Lapin Vapepa verkostoon kuuluu noin 125 hälytysryhmää, joissa toimii yli 2 500 jäsentä. Lapin Vapepan paikallis- tai aluetoimikunnat:

  • Inarin paikallistoimikunta
  • Kemijärven paikallistoimikunta
  • Kittilän paikallistoimikunta
  • Tunturi-Lapin (Enontekiö, Muonio, Ylläs, Kolari) paikallistoimikunta
  • Meri-Lapin (Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola) paikallistoimikunta
  • Posion paikallistoimikunta
  • Rovaseudun (Rovaniemi, Ranua) paikallistoimikunta
  • Simon paikallistoimikunta
  • Sodankylän paikallistoimikunta
  • Utsjoen paikallistoimikunta
  • Ylitornio-Pellon paikallistoimikunta

Toimikuntien yhteyshenkilöt löydät täältä.

Vapepan toimintaan voi tulla mukaan jokainen, joka haluaa auttaa muita käytännönläheisellä tavalla. Lisätietoa Lapin Vapepasta ja sen tapahtumakalenteri löytyvät täältä. 

Lue lisää Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta VAPEPA-verkoston sivuilla.

Mikä on OHTO?

OHTO on Punaisen Ristin nettipohjainen hälytysjärjestelmä, joka mahdollistaa vapaaehtoisten hälyttämisen ja viestinnän sekä raportoinnin tehokkaasti ja monipuolisesti. Lapissa kaikki Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tehtävät välitetään vapaaehtoisille OHTO hälytysjärjestelmän avulla. Kaikkien vapaaehtoisten tulee olla rekisteröityinä OHTO hälytystietokantaan.

Katso ohjeet sivun alalaidasta. 

Kysy lisätietoja

Tanja Sälevä

Valmiuspäällikkö
0400 391 868

OHTOon kirjautuminen ja vastaaminen.pdf