Pärjätään yhdessä -hanke

Pärjätään yhdessä -hanke aktivoi ihmisiä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen ja vapaaehtoistoimintaan. Hanke tuo sosiaali- ja terveysjärjestöt yhteen parantamaan arjen turvallisuutta ja varautumaan mahdollisiin onnettomuus- ja häiriötilanteisiin luomalla yhteisen auttamisjärjestelmän viranomaisten tueksi paikallisesti hankepaikkakunnalla ja valtakunnallisesti.

Kunnat ovat keskeisenä yhteistyökumppanina ja kohderyhmänä, erityisesti kuntien sosiaali- ja terveystoimi - hanke tuo järjestötiedon osaksi kunnan hyvinvointikertomusta ja järjestöjen resurssit osaksi äkillisen avun varautumista. Paikalliset järjestökumppanit: kyläyhdistykset, kylätoimikunnat ja niiden alueelliset yhdistykset, laajasti paikalliset järjestötoimijat erityisesti sosiaali- ja terveysalan järjestöt, jotka eivät ole mukana Vapaaehtoisen pelastuspalvelun verkostossa. Kohderyhminä ovat myös Punaisen Ristin piirit ja osastot, niiden vapaaehtoiset toimijat ja työntekijät. Hankeen tarkoitus on tuoda uutta osaamista erityisesti verkostotyöhön ja kriisiauttamisvalmiuden kehittämiseen järjestöyhteistyössä.

Hanke on valtakunnallinen Punaisen Ristin keskustoimiston koordinoima kolmevuotinen (2016-2019) kehittämishanke. Hanke toteutetaan kahden SPR:n piirin alueella, Satakunta ja Lappi. Molemmista piireistä hankkeeseen osallistuu vähintään 6 paikallista Punaisen Ristin osastoa ja kuntaa. Lisäksi mallia testataan ja levitetään vähintään kolmen muun SPR:n piirin alueelle, kaikkiaan hankeaikana tavoitetaan 30 kuntaa. Hanke toteutetaan yhteistyössä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten järjestökumppaneiden kanssa. Paikallisesti hanke toteutetaan aina yhteistyössä kunnan ja paikallisen Punaisen Ristin osaston kanssa. Kumppaniverkostoa laajennetaan hankkeen aikana.

SPR Satakunnan piirin alueella hankkeesta vastaa Mia Vettenranta, p. 050 305 5467, mia.vettenranta(a)punainenristi.fi 

Hanke Facebookissa: https://www.facebook.com/hyvinvoitiajaturvallisuutta/

Videot: