Tukea yksintulleiden kotoutumiseen

Tukea yksintulleiden kotoutumiseen!

Suomesta haki turvapaikkaa vuonna 2015 yli kolme tuhatta alaikäistä yksin, ilman huoltajaa. Nyt suuri osa heistä on saanut oleskeluluvan. Uudellamaalla nuoria on satoja. Valtaosa nuorista oli tullessaan 15-16 –vuotiaita, eniten nuoria pakeni Afganistanista ja lähes kaikki ovat poikia. He ovat asuneet alaikäisyksiköissä, ja kuntapaikan saatuaan siirtyneet asumaan perheryhmäkoteihin tai tukiasuntoloihin. 18 vuotta täyttävät nuoret siirtyvät asumaan itsenäisesti.

Nuoret ovat ammatillisten tukipalvelujen piirissä, mutta tarvitsevat arkista tukea, verkostoja, ystäviä, turvallisia aikuisia, kontakteja lähiympäristöön ja yhteiskuntaan kotoutuakseen.

He tarvitsevat sinun apuasi: voisitko kuunnella, kannustaa, keskustella, tehdä asioita yhdessä, neuvoa, opastaa, näyttää paikkoja? Ehditkö tavata nuorta 1-4 kertaa kuussa vuoden ajan? Oletko yli 25-vuotias? Tule yksintulleen tukikummiksi!

Lisätietoja projektikoordinaattori Maria Koskijoki maria.koskijoki@redcross.fi 0407251102

"Olen turvassa, mutta yksin" -julkaisu on nyt luettavissa!

Julkaisu koostuu nuorten perustaman Vaikuttajatiimin jäsenten kirjoituksista ja valokuvista sekä asiantuntijapuheenvuoroista ja hankekatsauksesta.

Mitä kuuluu 2015 ilman perhettään alaikäisinä turvapaikanhakijoina tulleille nuorille nyt?
Miten nuoret haluavat vaikuttaa yhteiskunnassa?
Minkälaista jälkihuollon tukea nuoret saavat muutettuaan asumaan yksin?

Julkaisu luettavissa alla: