20. Bigpepa-pelastuspalveluleiri käynnistyi Koivuniemen leirikeskuksessa

"Nina Fisk ja Miisa Köykkä"
"Possu-gäng on nuorin alaleiri (7-9 v.)"
"Possu-gäng on nuorin alaleiri (7-9 v.)"
"III-leirin Mikael, Kristian ja Luca hätäensiapuharjoitusten jälkeisissä iloisissa leiritunnelmissa."
"Yksi monista leirin teltoista"

Satakunnan piirin järjestämää lasten ja nuorten pelastuspalveluleiriä vietetään Koivuniemen leirikeskuksessa Pastuskerissa 11.-15.6.2019 jo 20. kerran. Tänäkin vuonna lähes 70 innokasta lasta ja nuorta on kokoontunut leirille oppimaan tärkeitä kansalaistaitoja, kuten ensiavun antamista, ryhmässä toimimista sekä harjoittelemaan käytännössä vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa tarvittavia taitoja.

Leiriläiset on jaettu neljään alaleiriin, joissa lapsille opetetaan auttamistaitoja kullekin ikäryhmälle soveltuvin tavoin. Eniten osallistujia on tänäkin vuonna 10-12-vuotiaiden sekä 13-15 vuotiaiden leireillä. Monille Bigpepa on kesän odotetuimpia kohokohtia, jolle tullaan vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Leirin toteutuksesta vastaa kolmikymmenpäinen vapaaehtoisjoukko – monet heistäkin entisiä bigpepakonkareita, niin myös leirin tämänvuotinen johtaja Miisa Köykkä.

Bigpepan kantavina teemoina ovat Punainen Risti sekä Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, joihin nuorimmat tutustuvat pelien ja leikkien avulla. Etsintää leiriläiset pääsevät harjoittelemaan pelastuskoiran kanssa, ja tänä vuonna Bigpepalla toteutettiin lisäksi koko leirin yhteinen evakuointiharjoitus. Myös merivartioston, poliisin ja pelastuslaitoksen toimintaa tehdään lapsille ja nuorille tutuksi.

Monipuolisen leiriohjelman kruunaavat yhteiset ”aamujutskat”, leirikisat, saunominen ja uinti sekä leirin päätösjuhla. Yhdessä tekeminen on se iso juttu, joka saa bigpepalaisten sydämet sykkimään yhä uudestaan.

Teksti: Helena Karhu

Bigpepa 2019