Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen kasvattajaosastopalkinto

Jani Rutanen / Suomen Punainen Risti
Fotograf: Jani Rutanen / Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti myöntää kerran yleiskokouskaudessa valtakunnallisen kasvattajaosastopalkinnon. Tarkoituksena on nostaa osaston toiminnan merkitystä ja arvostusta nuorisotoiminnan tukijana ja tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja malleja nuorten mukaan saamiseksi. Palkinnon luovuttamisen aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Kasvattajaosastopalkinto on opintomatka Geneveen tutustumaan kansainväliseen Punaiseen Ristiin, niille osaston viidelle avainhenkilölle, jotka ovat keskeisesti vaikuttaneet palkinnon saamiseen. Lisäksi kahdelle osastolle jaetaan kunniamaininnat ja heidän edustajansa kutsutaan tutustumaan keskustoimistoon ja pääsihteerin tarjoamalle päivälliselle Helsinkiin.

OHJE EHDOTUKSEN TEKEMISEKSI

Kuka tahansa voi ehdottaa Punaisen Ristin osastoa valtakunnallisen kasvattajaosastopalkinnon saajaksi.

Ehdotuksesta tulee käydä ilmi

  • Ehdottajan nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
  • Ehdotettavan osaston nimi
  • Ehdotuksen perustelut vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

1. Kuvailkaa osastonne nuorisotoiminnan historiaa ja nykypäivää.

2. Minkälaisia menetelmiä osasto on käyttänyt pitkäjänteisessä lasten ja nuorten rekrytoinnissa?

3. Millä tavoin osaston hallitus on panostanut lasten ja nuorten toimintaan niin ohjauksellisesti kuin taloudellisesti tukien?

4. Millä tavoin lapsia ja nuoria kannustetaan ja kiitetään heidän toiminnassaan?

5. Mitkä tekijät ovat auttaneet ja innostaneet osastoa kasvatustyössä?

6. Millä tavoin osaston hallituksen ja lasten ja nuorten toimintaryhmien yhteistyö on organisoitu ja minkälaiset käytännöt on koettu hyviksi?

7. Miten paikkakunnalta poismuuttavia nuoria kannustetaan pysymään Punaisessa Ristissä ja ohjataan uuteen osastoon?

8. Nimeä tärkeimmät henkilöt osaston kasvatustoiminnan menestyksessä.

Ehdotus palautetaan sähköiseen kyselylomakkeeseen 1.8.2020 mennessä. Sähköinen lomake löytyy täältä https://www.lyyti.fi/questions/9ff896559c

Lisätietoa: Nuorisotoiminnan koordinaattori Tiina Lehtovirta: tiina.lehtovirta@redcross.fi, 040 151 1815.