Ohjeita ystävätoimintaan koronatilanteeseen liittyen

Ohjeet päivitetty 6.7.

Koronavirus ei ole hävinnyt Suomesta, vaikka koronaepidemian vuoksi tehdyt rajoitukset ovat hidastaneet viruksen leviämistä. Riski taudin etenemiselle on kuitenkin edelleen suuri, vaikka rajoitteita puretaan asteittain. Tilanteen kehitystä seurataan tarkasti. Rajoitteiden ottaminen uudelleen käyttöön on mahdollista, jos tautitilanne niin edellyttää.

Kasvokkainen ystävätoiminta

Lähikontakteissa on hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen, ottaen huomioon henkilön kokonaistilanne ja yksilölliset riskitekijät. Yli 70-vuoden ikä on edelleen merkittävin yksittäinen riskitekijä. Suosittelemme vapaaehtoistoiminnan järjestämistä ulkona mahdollisuuksien mukaan.

Vierailut ja toiminta laitoksissa, kuten palvelukodeissa tai vastaanottokeskuksissa, ovat mahdollisia vasta, kun laitokset sen erikseen sallivat.

Kohtaamispaikat

Kohtaamispaikat voidaan avata, jos niiden avaaminen auttaa lieventämään koronaepidemian vaikutuksia esimerkiksi vähentämällä haavoittuvien ihmisryhmien yksinäisyyttä.

Toiminnassa tulee kuitenkin huomioida, että kokoontumistiloissa voidaan huolehtia riittävistä turvaväleistä, hygieniasta huolehditaan ja asiakasmääriä rajoitetaan tarvittaessa. Tilassa tulee olla mahdollisuus käsien pesuun tai vähintäänkin käsidesiä käytettävissä. Kokoontumista suositellaan ensisijaisesti ulkotiloissa.