Reddie Kids - varhaisnuorten kerhotoiminta

Jukka-Pekka Moilanen
Fotograf: Jukka-Pekka Moilanen
"Haukiputaan Reddie Kids kerholaiset harjoittelevat ensiapua"

Reddie Kids on Suomen Punaisen Ristin varhaisnuorten kerho joka on suunnattu 7-12-vuotiaille. Kerhotoiminnan tarkoituksena on tarjota nuorille hauska ja turvallinen ympäristö jossa voi tutustua Punaisen Ristin arvomaailmaan sekä esimerkiksi perus ensiaputaitoihin leikkien ja pelien avulla.  Kerhoissa käsiteltäviä teemoja ohjaa yleensä valmiiksi suunniteltu vuosikello.

Reddie Kids -kerhon teemoja ovat käytännöllisten perus ensiaputaitojen ja turvallisuuden lisäksi muun muassa ystävyys, pakolaisuus, suvaitsevaisuus sekä vieraiden kulttuureiden ymmärtäminen ja arvostaminen.  Kerho tarjoaa varhaisnuorelle loistavan mahdollisuuden tutustua Punaiseen Ristin toimintaan ja periaatteisiin. Tarjolla on lisäksi tietysti paljon hauskanpitoa ja uusia kavereita.

Alkavista kerhoista on usein tietoa paikallisissa lehdissä tai ilmoitustauluilla. Voit myös aina soittaa paikalliseen osastoon tai piirin nuorisotyöntekijälle ja kysyä onko jokin kerho jo käynnistynyt.

Oletko kiinnostunut Reddie Kids – kerhon ohjaamisesta?

Reddie Kids -ohjaajaksi pääsevät kaikki yli 15-vuotiaat, jotka haluavat työskennellä lasten parissa ja ovat innostuneita Punaisesta Rististä.

Ohjaaja vastaa kerhon toiminnasta. Hän suunnittelee pelit ja leikit ja etsii kiinnostuneet kerholaiset. Reddie Kids -ohjaajalla on paljon vastuuta, mutta apua saa tarvittaessa paikallisosastosta. Kerhonohjaajana sinulla on mahdollisuus oppia  paljon järjestötoiminnasta, lasten ohjaamisesta, tapahtumajärjestelyistä ja tietysti Punaisesta Rististä.

Punaisen Ristin osastot järjestävät kiinnostuneille kerhonohjauksen peruskurssin. Jos haluat kerhonohjauskurssille, ota yhteyttä lähimpään piiritoimistoon tai osastoon. Siellä sinulle kerrotaan, milloin seuraava mahdollinen kurssi järjestetään.

Lisätietoja Reddie Kids kerhotoiminnasta ja ohjaajana toimimisesta saat myös tutustumalla oheisiin materiaaleihin.