Ystävää odotellessa -soittorinki

Ystävää kaipaava voi joutua odottamaan jonkin aikaa, ennen kuin hänelle löydetään sopiva vapaaehtoinen ystäväksi. 

Ystävää odotellessa -soittorinkejä perustetaan tarpeen mukaan. Soittorinkiin osallistuu kaksi vapaaehtoista ja kolme ystävää odottavaa. Vapaaehtoinen soittaa viikoittain yhdessä sovittuna ajankohtana ryhmäpuhelun, jonka aikana kaikki pääsevät kertomaan kuulumisiaan ja juttelemaan pikku hiljaa tutuksi tulevien muiden osallistujien kanssa.

Haluatko soittorinkitoimintaan vapaaehtoiseksi? Ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Kaisa Kuuppoon, kaisa.kuuppo@redcross.fi.