AVUSTUSOPERAATIOT

Vesa Vahermaa
Fotograf: Vesa Vahermaa
"Leijona Kalkun logistiikkakeskuksessa Tampereella"

Ympärivuotiset avustusoperaatiot 

Katastrofirahasto 
Tuki katastrofirahastoon takaa sen, että apu saadaan hädän hetkellä toimitettua perille nopeasti, kotimaassa tai ulkomailla. Annettu apu voi tavaroiden lisäksi olla myös esimerkiksi asiantuntijaosaamista ja vapaaehtoisten koulutusta hätätilanteiden varalle. Katastrofirahaston varoista tuetaan ja koulutetaan mm. henkisen tuen hätäapua. Lisäksi katastrofirahaston varoilla tehdään kehitysyhteistyötä ja autetaan ihmisiä saamaan elämän perusedellytykset kuntoon.

Kotimaan toiminta 
Tuhannet Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset tekevät päivittäin arvokasta työtä esimerkiksi yksinäisten ihmisten ystävinä ja tukihenkilöinä, verenluovuttajina ja monin muin tavoin. Keräyksillä tuetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa kotimaassa.