Lavia

Plats:
-, 38600, Lavia
Telefon: 
+358445496403
E-post: 
stmarkkula@gmail.com

Hyvää mieltä ja auttamishalua!

Punaisen Ristin kautta voit tuottaa hyvää mieltä jollekin toiselle – ja itsellesi. Lavian osastossa siihen on monta mahdollisuutta.

Punaisen Ristin toimintaa Laviassa vuodesta 1951

Suomen Punainen Risti on yksi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton 189 jäsenyhdistyksestä ja se on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat oman paikkakuntansa paikallisosastossa, joita on yli 500. Punaisen Ristin Lavian osasto on perustettu tammikuussa 1951. Osastoissa autamme onnettomuus- ja kriisitilanteisissa sekä tuemme viranomaisia eri tehtävissä. Yhteistyötä teemme koulun, palokunnan, Vapepan sekä seurakunnan kanssa.

Omaishoitoperheiden tukitoimintaa, joka kuukauden 3. keskiviikko

Toimintaa omaishoitajille on järjestetty vuodesta 2010. Tapaamiset ovat kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Tapaamisissa on aina jokin teema ja vertaistukea he saavat toisten kanssa keskustelemalla. Ohjelmassa on ajankohtaisten asioiden lisäksi muun muassa jumppaa, pelejä ja levyraatia. Mukaan voit tulla vaikka et kuuluisi kunnallisen omaishoidon tuen piiriin!

Muuta toimintaa

Osasto on aktiivisesti mukana myös erilaisissa tapahtumissa paikallisesta, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Erilaisista tilaisuuksista ja koulutuksista saa paljon tietoa ja vertaistukea. Uusia ystäviäkin löytyy.

Lavian osasto osallistuu lisäksi vuosittain Nälkäpäivä keräykseen ja jakaa vuosittain Joulumieli lahjakortteja vähävaraisille perheille.

Tervetuloa mukaan!

Haluatko tietää vielä enemmän? Ota yhteys osaston puheenjohtajaan, Sinikka Markkula: stmarkkula@gmail.com / 044 549 6403.

Nyheter

Inga nyheter just nu.

Evenemang

Inga händelser just nu.

Foruminlägg

Inga foruminlägg just nu