Ensiapuryhmä

Tiedote 26.4.2017.

Ensiapuryhmätoiminta on lakkautettu osastossamme toistaiseksi vähäisen päivystäjämäärän vuoksi. Aloitamme ryhmän uudelleen mikäli uusia vapaaehtoisia aktiiveja saamme mukaan toimintaan.  

Hallitus

Ensiapuryhmä

Ensiapuryhmässä toimii vapaaehtoisia, joilla on päivystämiseen riittävä päivystäjä koulutus sekä vahva halua auttaa toisia. Ensiapupäivystäjiltä vaadimme SPR:n jäsenyyttä, 18- vuoden ikää, voimassa olevaa EA2- koulutusta, päivystyskorttia, normaalia psyykkistä ja fyysistä kuntoa, vaitiolovelvollisuutta, sekä aktiivista osallistumista ensiapuryhmän harjoituksiin. Mukana on myös harjoittelijana toimivia vapaaehtoisia. Harjoittelijaksi pääsee mukaan 16-vuotta täyttänyt vähintään EA2-koulutuksen käynyt ensiapuryhmässä toimiva henkilö.

Toimimme erilaisissa tapahtumissa omalla paikkakunnalla ja tarpeen tullen lähikunnissa. Teemme päivystyksiä mm. musiikkitapahtumissa, rallikilpailuissa, ratsastuskilpailuissa, messuilla ja monissa pienemmissäkin tapahtumissa. Päivystyskoulutuksen ja jäsennyyden myötä sinulla on mahdollisuus osallistua myös valtakunnallisiin päivystystapahtumiin oman mielenkiinnon mukaan.

Ensiaputaitoja pidämme yllä säännöllisillä harjoituksilla ryhmäilloissa. Päästäksesi ryhmätoimintaan mukaan, Sinun ei tarvitse osata ensiapua, vaan me opetamme!

Kiinnostuitko? Ota rohkeasti yhteyttä!

Ensiapuryhmän yhteyshenkilön saa kiinni sähköpostilla sprkiuruvesi@gmail.com