Lauantai Klubi

 Outi Lehtonen
Fotograf: Outi Lehtonen
 Outi Lehtonen
Fotograf: Outi Lehtonen
Daniel Pajunen
Fotograf: Daniel Pajunen
"Kaverikahviloissa opiskellaan mm. suomea yhdessä pelaten. "

Kotoutumisen tueksi -ryhmä (Kotu) järjestää toimintaa Jyväskylän lähitalo Kortteli Klubin tiloissa (os. Vapaudenkatu 48-50),  kaksi kertaa kuukaudessa. Lisäksi toimintaa järjestetään myös Pippurannan Klubilla (Paperitehtaankatu 1) sekä Huhtasuon yhteistoimintapisteellä (Nevakatu 2).  Ryhmään voi liittyä vapaaehtoisena tai osallistujana. Lisätietoja saa yhteyshenkilöltä.

Järjestetään avoimia kaverikahviloita. Yhteistyötä lisätään ja vakiinnutetaan muiden Punaisen Ristin toimintojen kanssa, varsinkin ystävätoiminnan. Monikulttuurisuustoimintaa tehdään näkyväksi osallistumalla erilaisiin tapahtumiin kuten mm. Rasismin vastainen viikko, Punaisen Ristin viikko ja Nälkäpäivä – keräys.

Ryhmän toiminnasta vastaavat Jyväskylän osaston monikulttuuurisen toiminnan promot,  Promot ovat Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan osaajia. Punaisen Ristin ohjaajakoulutuksen nimi on promokoulutus. Se tarjoaa entistä parempia välineitä vapaaehtoistoiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Ajankohtaista:

 

Lisätietoja:  Kotoutumisen tuen yhteyshenkilö Sirpa Pekkarinen 040 586 2354, jyvaskyla@punainenristi.fi