Lipaskeräykset

NÄLKÄPÄIVÄ

Seuraavaa Nälkäpäivä -keräystä vietetään 28 - 30.9.2023. Keiteleellä lipaskeräys järjestetään lauantaina 30.9.2023.

Nälkäpäivän aikana kerätään rahaa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Sieltä autetaan esimerkiksi pakolaisia eri puolilla maailmaa. Lahjoittamalla autat sekä luonnonmullistusten ja sotien uhreja, että Suomessa äkillisen onnettomuuden kohdanneita.
 
Varoja ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen. Siksi varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin. 
 
Nälkäpäivänä kerätyt lahjoitukset auttavat myös Suomessa: apua annetaan heille, jotka ovat äkillisissä onnettomuuksissa joutuneet vaikeaan tilanteeseen. Tällainen tilanne voi olla vaikkapa kodin menettäminen tulipalon vuoksi. Varoja käytetään myös kotimaassa. Esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneet tarvitsevat apua välttämättömiin hankintoihin hammasharjasta lähtien. Punainen Risti antaa myös henkistä tukea onnettomuuksien uhreille ja heidän läheisilleen. Katastrofirahaston varoja käytetään myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun auttamisvalmiuteen. Vapaaehtoiset auttavat viranomaisia esimerkiksi kadonneiden etsinnöissä ja suurissa onnettomuuksissa.

Lisätietoja www.nalkapaiva.fi 

Tule mukaan kerääjäksi?
Ilmoittaudu kerääjäksi: keitele.spr@gmail.com tai 040 740 7222.

 

 

Hyvä Joulumieli -keräys 

Hyvä Joulumieli -keräys on vuosittainen keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.

Katso lisää www.hyvajoulumieli.fi