Toimintalinjaus 2024-2026

 

 

Mikä on toimintalinjaus

Toimintalinjaus on Suomen Punaisen Ristin eri yksiköiden (piirien, osastojen, laitosten ja keskushallinnon) yhteinen valtakunnallinen strategia seuraavalla kolmelle vuodelle ja sen asettamat tavoitteet ohjaavat Punaisen Ristin vapaaehtoisten ja työntekijöiden yhteistä työtä. Toimintalinjauksen hyväksyy Punaisen Ristin jäsenistö kolmen vuoden välein kokoontuvassa yleiskokouksessa. Punaisen Ristin toiminnan asiantuntijoilla - vapaaehtoisilla, luottamushenkilöillä ja työntekijöillä ympäri maata on paras ymmärrys omien alueidensa erityispiirteistä – he näkevät, kokevat ja kuulevat, millaista apua tarvitaan. Ennen kuin toimintalinjaus vahvistetaan yleiskokouksessa, sen sisältöön vaikuttaa ja osallistuu satoja ihmisiä järjestön kaikilla tasoilla. Piireissä ja osastoissa kuten keskushallinnossakin järjestetään ajatushautomoita ja vapaaehtoiset ja jäsenet voivat  osallistua valmisteluun. 

Järjestökäsittelyssä helmi - maaliskuussa 2023 jäsenet, luottamushenkilöt ja työntekijät osastoissa, piireissä ja yksiköissä kommentoivat järjestön hallituksen toimintalinjausluonnosta. Näin kaikki pääsivät vaikuttamaan toimintalinjauksen sisältöön. Hallitus sai kommentteja 47 eri taholta yksittäisistä jäsenistä osastoihin ja piirihallituksiin. Yksittäisiä korjausehdotuksia oli useita tuhansia. Hallitus laati näiden ehdotusten ja kommenttien pohjalta lopullisen esityksensä yleiskokoukselle. Yleiskokouksessa tätä ehdotusta käsiteltiinn vielä lisää neljässä eri valiokunnassa. 

 

 

Toimintalinjauksen valmistelu

Valmistelu on järjestön hallituksen aiemmin hyväksymän aikataulun mukaisesti nelivaiheinen:

Vaihe 1 Toimintalinjauskausi 2024–2026 on keskimmäinen kausi kymmenenvuotiskaudesta, jolla toteutamme Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun Liiton (IFRC) Strategiaa vuoteen 2030 asti (katso lisää: Strategy2030). Toimintalinjauksen päärakenne pysyykin siksi pääosin samana koko kymmenvuotiskauden. Punaisen Ristin rooli valmiuden, terveyden ja yhteisöllisyyden rakentaja säilyy tulevassakin toimintalinjauksessa. Toimintaympäristön muutokset ja vaatimukset vaikuttavat  kuitenkin päätavoitteiden painopisteisiin.  Tarvitsemme jokaisen asiantuntemusta siihen, miten parhaiten saavutamme nuo paatavoitteet. Miten kehitämme toimintaamme näiden tavoitteiden puitteissa niin, että pystymme tukemaan vapaaehtoisia entistä paremmin, vastaamme yhteiskunnan odotuksiin ja vaikuttamme entistä useamman apua tarvitsevan arkeen - ja olemme läsnä entistä usemmin siellä missä apua tarvitaan? 

Ensimmäisessä valmisteluvaiheessa keväällä 2022 kerättiin tietoa käyttäen hyväksi sisäisiä ja ulkoisia tietolähteitä. Yksiköissä järjestettiin osallistavia Toimintalinjauksen ajatushautomo -työpajoja. Ajatuksia postattiin myös padlet viestiseinälle ja terveisiä saattoi lähettää toimintalinjaukseen valmisteluun järjestön hallitukselle lomakkeella. 

Vaihe 2 (Syksy 2022): Toisessa vaiheessa tietoa analysoitiin ja täydennettiin ja järjestön hallitus kokoontui näiden tietojen pohjalta valmistelemaan Toimintalinjauksen ensimmäistä luonnosta. Ajatushautomoita järjestetiin halukkaissa piireissä ja padletseinälle pystyi laittamaan ajatuksiaan 15.1.2023 asti. Järjestimme myös alle 29 vuotiaille 4.-13.10.2022 kaksi digiraatia, joissa pääsi kertomaan mielipiteensä siitä millaista toimintaa Punaisen Ristin tulisi järjestää nuorille ja miten voisimme vahvistaa nuorten toimijuutta järjestössämme https://rednet.punainenristi.fi/digiraati2022

Vaihe 3 (alkukevät 2023) Kolmannessa vaiheessa vuoden 2023 alussa hallitus lähetti valmisteluunsa pohjautuen toimintalinjauksen ensimmäisen luonnoksen osastoille ja piireille jatkokehitettäväksi ja kommentoitavaksi  ns järjestökäsittelyssä 10.2.-31.3.2023 ja kävi osallistavaa keskustelua eri sidosryhmien kanssa. Yksiköt ja laitokset osallistuivat keskusteluun. Kommentit ja korjaukset kerättiin sähköisellä lomakkeella johon vastauksia saatiin 47 osastolta, piiriltä ja yksiköltä.

Vaihe 4 (maaliskuu 2023 - yleiskokous) Neljännessä vaiheessa näiden saatujen kommenttien perusteella hallitus laati lopullisen esityksensä Toimintalinjaukseksi vuosille 2024-2026 Joensuun yleiskokouksen 10.-11.6.2023 käsiteltäväksi.