Harjoitusmallit

Täältä löytyvät Suoja 2022 harjoitusta varten tehdyt harjoitusmallit. 

Harjoitusmalleja on kolme. Harjoitusmalleja voi muokata omalle alueelle paremmin sopivaksi ja tietysti myös suunnitella kokonaan oman harjoituksen, jos haluaa.

Pöytäharjoituksessa kuvitteellinen harjoitustilanne ja toiminta sen aikana käydään keskustellen läpi. Pöytäharjoituksesta on kolme versiota: pienkerrostalon tulipalo, vähän suurempi hotellin tulipalo sekä laajamittaisen maahantulon tilanne. Osasto voi valita niistä itselleen sopivimman, 

Toiminnallisesta harjoitusmallista löytyy ohjeita ja vinkkejä käytännön harjoituksen toteuttamiseen. 

Kolmas harjoitusmalli on ohje kesken olevan operaation arviointiin ja toiminna kehittämiseen sen perusteella, esimerkiksi Ukraina-operaatiossa toimiville osastoille. 

Toiminnallinen harjoitusmalli

Pöytäpelin malli

Ohjeet käynnissä olevan operaation arviointiin